Tiedote 10/2025-2026
Kevät tuo tullessaan muutamia valmentajavaihdoksia. Muodostelmaluistelun valmennusvastaava Salla Pekkala jää toukokuussa perhevapaalle ja hänen sijaisekseen kaudelle 2026-2027 on valittu Ella Kilpeläinen ja Anne-Katariina Okkonen. Lisäksi osa-aikaiseen muodostelmaluisteluvalmentajan tehtävään on valittu Vilma Vierelä. Myös yksinluistelupuolella on valmentajahaku käynnissä. Valinnoista tiedotetaan myöhemmin.
Niin ikään käynnissä on kevätnäytöstalkoisiin ilmoittautuminen. Kevätnäytös on 16.4. Vanhempainryhmien kautta on jaettu ilmoittautumisexcel. Kahviota pyörittävät huolehtivat, että kukin perhe sekä leipoo/myy että tuo jotakin kahviossa tarvittavaa. Yksinluistelijaperheistä puolestaan tuodaan arpajaispalkintoja vähintään yksi per luistelija. Hyviä palkintoja ovat myös leivonnaiset tai esimerkiksi kahvipaketit, mikäli lahjoitusten pyytäminen/hankkiminen myymälöistä koetaan haasteelliseksi. Myös arvanmyyjiä tarvitaan. Tässä tehtävässä voivat toimia myös isommat lapset. Arpajaispalkinnot ja -myyjät listataan ilmoittautumisexceliin.
Seuran taloustilanne on kaupungin harjoitustuen ja kasvaneen harrastajamäärän myötä hyvä ja olemme pystyneet alentamaan harjoitusmaksuja. Nuorten ja lasten kehitys- ja kilparyhmien ryhmien kuukausimaksujen alennus on 30 eur/kk helmikuusta alkaen. Myös aikuisten kilparyhmät saavat 20 eur/kk alennuksen kuukausimaksusta maalis-toukokuussa.
Muistutamme myös Sofian rahaston olemassaolosta. Tästä rahastosta voi saada tukea harrastuksen jatkumiseen haastavassa taloustilanteessa. Tukimuoto on kuukausimaksuhyvitys, 100 euroa, ja sen voi saada sekä syys- että kevätkaudella. Tukea on haettava ennakkoon. Siihen ovat oikeutettuja kaikki kilpaluistelijat ja Lumitähti-ryhmäläiset.
Kevätkokous järjestetään toukokuussa. Tiedotamme ajankohdasta tarkemmin lähempänä. Maalis-huhtikuussa keskitymme kevätnäytökseen valmistautumiseen. Harrasteryhmien kausi loppuu huhtikuuhun. Kilparyhmät aloittavat toukokuussa uuden kauden. Ryhmät tiedottavat erikseen luistelijoitaan siirtymäkauden poikkeusaikatauluista. Kesätauko jääharjoittelusta alkaa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Mahdollisesta muusta kesäharjoittelusta tiedotamme myös tuonnempana.